Baby THD
Niin kauan kuin muistan, olen aina halunnut olla elokuvaohjaaja. Äitini mukaan minun ollessani vasta muutaman kuukauden ikäinen ensimmäinen sanani "Hollywood" tuli suustani ulos. Ja jo seuraavana päivänä suuni synnytti sanan "Director." Viikkoa myöhemmin keksin liittää näiden kahden sanan eteen "The" ja loppu on historiaa.
Voisi sanoa että nimiäistilaisuuteni oli normaalista poikkeava. Äidilläni ei näyttänyt olevan mitään sitä vastaan että nimesin itse itseni. Päinvastoin, näin suurta ylpeyttä äidin silmissä kertoessani nimeni olevan "The Hollywood Director."
Teini-iässä minua kiinnosti vain kirjoittaminen ja kuvaaminen. Sillä välin kun muut pojat juoksivat oluen ja tyttöjen perässä, minä kirjoitin tarinoita ja kuvasin videokameralla kotivideoita. Tytöt kiinnostivat toki minuakin mutta tutustuin heihin lähemmin vasta nuorena aikuisena menestymiseni myötä. Tosin silloin tytöt juoksivat minun perässäni, enkä minä heidän.
Listasin alle muutamia esiteini-ikäisenä kirjoittamiani tarinoita, jotka ovat jääneet sinne lapsuuden pöytälaatikkoon. Tarinoihin on kiva palata nostalgialasit päässä, mutta valkokankaalle niitä ei voisi päästää. Kirjoitustyyli, tarinankuljetus ja rönsyilevä dialogi paljastavat kirjoittajan olleen vasta lapsi.
1. Jurassic World: Dominion
2. Halloween Ends
3. The Room (2003) Tämän käsikirjoituksen myin aikoinaan eteenpäin. Toivottavasti siitä ei ole kuvattu elokuvaa.
4. Batman & Robin (Tätä kirjoittaessani olin kovassa vatsataudissa)
5. Jaws: The Revenge
6. Matrix Resurrections
Kuvassa itse hahmottelemani luonnos itsestäni lapsena unelmoimassa elokuvien tekemisestä.
“What we do in life, echoes in eternity.”
- The Hollywood Director

Kommentit
Lähetä kommentti