The Joker 2 By THD
Sain idean tehdä The Joker elokuvasta jatko-osan, ja pääosaan olisin halunnut ikonisen Jaquin Pheonixin lisäksi Lady Gagan, jonka kanssa työskentelin viimeksi hänen Star is Born elokuvassaan. Lady Gagan kanssa työnteko on aina ollut erittäin rentoa ja luovaa. Kirjoitin käsikirjoitukseen seuraavia asioita mitkä veisivät alkuperäistä elokuvaa hieman pidemmälle, ja antaisivat jatko-osaan uutta ja raikasta ilmettä. Unohtamatta kuitenkaan ensimmäisen osan syvällisyyttä ja ainutlaatuista tunnelmaa.
Tässä eräitä kirjoittamiani asioita listattuina:
1. Jatko-osa olisi ensimmäisestä osasta poiketen jostain syystä musikaali.
2. Elokuvan nimi ei olisi Jokeri 2, vaan jokin ranskalainen kasku kuten vaikkapa Folie à Deux. Sillä miksipä ei.
3. Elokuvan näyttämönä toimisi Gothamin hirveän kamala vankilasairaala Arkham, joka ei sitten olisikaan aivan niin hirveän kamala.
4. Päähenkilöpariskunnan täydellinen kemian puute korvataan sillä, että he laulavat toistuvasti toisilleen tunnustaen ikuista rakkauttaan. Useasti. Koko ajan. Tälläkin hetkellä.
5. Pituus mielellään reilusti yli 2 tuntia, melkein kolme.
6. Lopulta selviää että Arthur ei olisikaan Jokeri, vaan tulisi oikean Jokerin murhaamaksi elokuvan lopussa.
Arvioitu budjetti olisi n. 200 miljoonaa USD.
HUH, Onneksi en lähtenyt tekemään elokuvaa pidemmälle koska lopputulos olisi 100% varmasti ollut tähtitieteellinen läjä sontaa.
Kuvassa itse hahmottelemani luonnos Jaquin Pheonixista ja Lady Gagasta laulamassa toisilleen ikuisesta rakkaudestaan loppukohtauksen uneliaassa kliimaksissa.

Kommentit
Lähetä kommentti